Vuoden comeback: Hasa

Klaukkalalaisen ravintolan kulmapöydässä istuu lähes 185-senttinen ja lähes satakiloinen järkäle. Tuuhea tukka rehottaa, eikä ensimmäisenä tulisi mieleen kyseessä olevan CS-pelaaja, mutta takissa komeileva logo paljastaa miehen Tykkiläiseksi.

Miehen posket ovat kovasta treenauksesta lommollaan. Lisäksi kiinteät lihakset kertovat trimmatusta kropasta. Hasa on jo nyt teräksissä kunnossa, vaikka miehen toinen comeback pelikentille alkaa täydellä teholla vasta loppuvuoden puolella.

Pitkästä pelitauosta toipuva Hasa alkaa vihdoin lunastamaan niitä odotuksia, joiden vuoksi hänet organisaatioon hankittiin. Mies pelasi hienon nousujohteisen kauden, hienoja hetyjä ja varmaa puolustamista. Vielä viime kesällä mies ei itsekään tiennyt pelaako mies enään koskaan CS:GO:tä. Monta vuotta meni sivussa ilman atk-laitteistoa. Sen jos minkä luulisi vievän lahjakkaan pelimiehen pelistä viimeisestikin rippeet itseluottamuksesta ja pelivireestä. Hasa on osoittanut luulot kuitenkin vääriksi. Mies on ollut talven parhaimmistoa ja Tykin rauhoittunut peli onkin kulminoitunut pitkälti taiturin paluuseen.

– Kun ei melkein viiteen vuoteen ollut hiiren ja näppäimistön kanssa tekemisissä, niin ei se ole vielä lähtenyt niin kuin olisin sen halunnut. Pomminpurku-näppäin oli aluksi vaikea hahmottaa, nauraa Hasa kovaäänisesti. Mutta pikkuhiljaa se lähtee paranemaan, tuntuman kautta se lähtee. Kun saa enemmän ja enemmän toistoja kentällä alle, niin sitä kautta, mies tiivistää.

Tykin duunariosastoon kuuluva Hesa kiteytti joukkueen viimeaikaiset peliesitykset varsin ytimekkäästi. Taisteluvoittojen takaa löytyy oikeanlainen asennoituminen otteluihin. Viime matseissa on onnistuttu vetämään 100 lasissa alusta loppuun. 90% asenne on 50% suoritus. Miestä onkin luonnehdittu monesti kivijalaksi, Tykin menestyksen mahdollistajaksi.

Et nää hänen ottavan suuria riskejä. Kuvailisin Hasan peliä sanoilla puhdasta ja eleganttia. Kuin mestarikokki yksinkertaisella menulla. Hänen keittiössä jokainen tilaus tulee ajallaan ja täydellisesti, ei koskaan myöhässä, ei koskaan väärin. Se ei ole kaikkein mielikuvituksellisin menu mutta se ei haittaa. Jos Suomessa olisi yksi michelin tähden cs-peluri, se olisi Hasa, Tykin toiminnanjohtaja El Agimbo kertoo seuran verkkosivuilla.

Hesalla oli kunnon rooli Altavastaajien kaltaisessa hyvässä klaanissa. Se kertoo omaa kieltään hänen potentiaalistaan, Pelaajasiirtovastaavan apulainen ja logovastaava mqto kertoo Tykin verkkosivuilla.

Sinulla oli talvella ongelmia internet-yhteyden kanssa, voitko kertoa tästä?
-Vastaan poliittisesti, en kommentoi.

Voitit taannoin lähes yksin pistoolierän Tykin eduksi ottamalla 4 tappoa. Erän päätyttyä vihollinen kuitenkin päätti ressuttaa pelin. Jäikö asia kismittämään, vai koetko nämä vain osaksi internet-pelaamisen varjopuolia?
– Harmitti hetkellisesti mutta kolmannen rr:n jälkeen oikeus toteutui ja voitimme pislaerän, joten oikeus toteutui.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *